keskiviikko 20. helmikuuta 2013

37. Vuosi nuoruudestani?

Kuten noin 60% aiemmista blogikirjoituksistani, niin tämäkin tulee aloittaa ihmettelyllä, että minne se aika on taas hävinnyt?! Viime postauksesta on lähes vuosi. Tämä saattaa kertoa luonteestani jotain oleellista. Välillä innostun, välillä kyllästyn. Mutta hei! Elämäähän tämä vain on! Se soljuu eteenpäin, eikä sitä voi vastustaa. Menneitä ei saa takaisin, vaikka onkin ihan siistiä, että voin täältä lueskella mitkä asiat ovat olleet pinnalla ja mainitsemisen arvoisia myös täällä blogosfäärissä. 

Pienellä pikakelauksella tiivistän viime kesän ja syksyn tähän alle. 

Tunnelmat loppukeväällä olivat odottavaiset. Pelikausi alkoi odotetusti tappioilla, mutta pienemmillä, mitä ehkä arvioitiin. Touko-kesäkuu oli hektistä sinkoilua karnevaalien tuottamisen, peruskoulusijaistelun ja jefutreenien pyhässä kolmiossa. Sijaistelun tilalle tuli loppukesäksi keittiöapurin tutut hommat edelliseltä kesältä. Kausi päättyi heinäkuun lopulla, mutta vasta elokuussa sitä tajusi, kuinka poikki sitä oikein olikaan. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Parin lepoviikon jälkeen aloitin syksyn koulunkäyntiavustajana. Homma oli jotenkin tosi oman tuntuista, vaikka jotkut teinarit nyt onkin vaan vähän turhan teinareita aina välillä. Työ tuntui siltä, että sitä arvostettiin ja se oli tarpeellista. Sekä henkilökunnan että "asiakkaiden" puolelta. Mahtavinta oli kuitenkin lopulta ehkä se, että palkka oli riittävä, työaika harrastuksiin nähden sopiva ja työasiat pystyi huoletta jättämään taakseen, kun perjantaina sulki koulun oven takanaan. Ehkä ensimmäistä kertaa myös todella harmitti, kun virkavapaan sijaistamisen jälkeen paikka piti laittaa kaupungin sisäiseen hakuun ja joku "oikea" ja "ammattitaitoinen" tyyppi palkattiin jatkamaan duunia. 

Tilanne on siis ollut viimeiset pari kuukautta melkein sama kuin viime vuonnakin. Sillä erotuksella, että kokonaista viisi päivää olen ehtinyt tämän vuoden puolella viettää työttömän arkea. Tällä viikolla alan ehkä pikkuhiljaa tajuamaan, että tarttis varmaan taas keksiä joku uusi työ, koska lainat, laskut ja elämä. Mutta mikä? Kaikki ovet avoinna uusille haasteille! Kuka hakis mut täältä kotoa?

Vai hakisinko johonkin uuteen kouluun?

Ei kommentteja: